Luku 4 / 6
Tästä lähtien kasvi ei enää rakenna runkoa vaan täyttää sen, mikä sillä on. Se siirtää työn painopistettä: puutut vähemmän, tarkkailet enemmän — ja tarkistat kerran viikossa, jääkö kosteutta yhä tiheämpien kukintojen väliin.
Siirtymän jälkeen tapahtuu ensin päinvastoin kuin odotat: kasvi jatkaa venymistä, usein melkoisesti. Se kestää viikon tai kaksi ja on syy siihen, miksi korkeus siirtymässä oli niin ratkaiseva.
Vasta sen jälkeen lehtihankoihin ilmestyvät ensimmäiset valkoiset karvat. Tästä eteenpäin energia menee kukintoihin, ei korkeuteen.
Jos huomaat tänä aikana, että tila lampun alla loppuu, sinulla on vielä yksi keino: sitoa oksia alaspäin. Leikkaaminen ei ole enää vaihtoehto.
Lista on lyhyt, ja se on tämän luvun tärkein osa.
Kukinnassa järkeviä toimenpiteitä on vielä kaksi, molemmat aikaisin ja molemmat maltillisesti.
Alimpien oksien poisto, jotka eivät juuri saa valoa: ne tuottavat vain pieniä ja ilmavia kukintoja ja kuluttavat energiaa, joka kannattaa paremmin ylempänä. Se tehdään kerran kahden ensimmäisen viikon aikana, ei jatkuvasti.
Yksittäinen suuri lehti, joka on suoraan kukinnon päällä, voi lähteä: siinä se pidättää kosteutta. Raju harvennus ei ole temppu suurempaan satoon: kasvi täyttää kukintonsa jäljelle jäävillä lehdillä.
Kukinnot muuttuvat painaviksi, ja nopeammin kuin luulet. Seitsemännellä viikolla oman painonsa alla taipuva oksa katkeaa kahdeksannella.
Yksinkertaisinta on vaakasuoraan viritetty verkko kasvien yläpuolella, kun ne ovat vielä riittävän pieniä: oksat kasvavat sen läpi ja tukevat itse itseään. Jos hetki meni ohi, sido oksat yksitellen tukikeppeihin.
Ajoissa tarkoittaa: ennen kuin se näyttää tarpeelliselta. Jo taipunutta oksaa on vaikea suoristaa katkaisematta sitä.
Tiheät kukinnot ja kostea, seisova ilma ovat ne olosuhteet, joita kukintohome tarvitsee. Se alkaa sisältä ja näkyy ulospäin vasta, kun se on jo jonkin aikaa tehnyt työtään — kuin kuihtunut lehti keskellä kukintoa, joka irtoaa ilman vastusta, kun vedät siitä.
Siihen ei ole hoitoa, vain ennaltaehkäisy: puhallin, joka liikuttaa ilmaa kasvien välissä, riittävä väli niiden välillä ja poisto, joka todella vie kostean ilman ulos.
Tähän lisätään itse kosteus, jota lasketaan kukinnan aikana vaiheittain. Mistä pisteestä se muuttuu kriittiseksi ja miten se liittyy lämpötilaan, on laskureineen VPD-sivulla. Tässä on tärkeämpää jotain muuta: katsoa kasvimassan sisään kerran viikossa, ei vain ylhäältä.
Se voimistuu selvästi kukinnan puolivälistä ja saavuttaa huippunsa viimeisinä viikkoina. Joka reagoi silloin, reagoi myöhään.
Hiilisuodatin poistossa on tavallinen ratkaisu. Toimiakseen ilman on kuljettava sen läpi eikä ohi — eli teltan on oltava lievässä alipaineessa, seinät hieman sisäänpäin vetäytyneinä.
Kukinnot kasvattavat lähinnä tiheyttä, eivät kokoa. Samaan aikaan alimmat lehdet vetäytyvät ja kellastuvat: tässä vaiheessa se on normaalia eikä puutos, kunhan se etenee alhaalta ylös ja kukinnot pysyvät kiinteinä.
Ravinteiden tarve laskee taas loppua kohden; huippu on kukinnan keskivaiheilla, ei lopussa. Arvot vaiheittain ovat pH- ja EC-sivulla.
Milloin tarkalleen leikataan, ei ratkaise kalenteri vaan kasvi — siitä on oma lukunsa. Mitä voit tehdä siihen asti: suunnitella päivämäärän karkeasti ja ottaa huomioon kuivauksen, joka vie vielä hyvät kaksi viikkoa.
Kolme asiaa: ensimmäisten näkyvien emien päivä, kaikki tavallisesta poikkeava lehdissä tai kukinnoissa, päivämäärän kanssa ja viikko, jolloin siivosit viimeksi.
Ensimmäinen kohta on kukinta-ajan todellinen alku: siemenpankin tiedot viittaavat yleensä siihen eivätkä valon vaihtopäivään. Jos kirjaat molemmat, ensi kerralla tiedät, kuinka kauan oma venymisesi kesti.
Lajikkeesta riippuen seitsemästä kahteentoista viikkoa, pitkään kukkivilla kauemmin. Pankin tieto viittaa yleensä ensimmäisten emien päivään, ei valon vaihtoon: niiden välillä on vielä viikko tai kaksi. Sadonkorjuun päivän laskuri laskee molemmat yhteen.
Se on normaalia ja sitä kutsutaan venymiseksi (stretch): ensimmäisellä tai toisella viikolla korkeus kaksin- tai kolminkertaistuu. Vasta sen jälkeen energia menee kukintoihin. Siksi ei vaihdeta loppukorkeudessa vaan sen kolmanneksessa tai puolikkaassa.
Yksittäisen, suoraan kukinnon päällä olevan ja kosteutta pidättävän, kyllä, ja aikaisin. Raju harvennus kukinnan lopussa maksaa satoa: kukinnot täyttyvät jäljelle jäävillä lehdillä.
Kukinnan loppua kohden se on normaalia: kasvi ottaa ravinteita vanhoista lehdistä ja vie ne kukintoihin. Huolestuttavaa on, jos se ilmenee aikaisin kukinnassa, etenee nopeasti ylöspäin tai kukinnot itse pehmenevät.
Kuihtuneesta tai haalistuneesta lehdestä keskellä kukintoa, joka irtoaa ilman vastusta vetäessä — sen alla kukinto on sisältä jo ruskea. Siksi kasvimassan sisään on katsottava joka viikko, ei vain ylhäältä. Saastuneet kohdat poistetaan reilusti.
Sitä lasketaan vaiheittain kukinnan aikana, koska tiheät kukinnot ja kostea ilma yhdessä luovat homeriskin. Tavoitearvot vaiheittain ja niiden yhteys lämpötilaan ovat laskureineen VPD-sivulla.
Mieluummin ei. Juuristressi maksaa satoa, eikä kasvilla ole aikaa korvata sitä. Jos ruukku on käynyt pieneksi, hetki oli kasvuvaiheessa: nyt auttaa vain tiheämpi kastelu pienemmillä määrillä.
Heti kun oksat taipuvat kukintojen painon alla, kyllä. Helpompaa on virittää vaakasuora verkko etukäteen, kun kasvit ovat pieniä: oksat kasvavat sen läpi ja tukevat itse itseään.
Selvästi kukinnan puolivälistä, ja vielä voimakkaammin viimeisinä viikkoina. Hiilisuodatin on asennettava ennen tätä hetkeä — ja teltan on oltava lievässä alipaineessa, jotta ilma kulkee suodattimen läpi eikä ohi.
Se riippuu lähinnä valon määrästä ja alasta, vähemmän lajikkeesta. Realistisen vaihteluvälin toiveluvun sijaan antaa satolaskuri — pakkausten luvut ovat enimmäisarvoja laboratorio-olosuhteissa.
Ensimmäisten emien päivä, kaikki poikkeava päivämäärineen: CRIS pitää päiväkirjaa offline puhelimessa. Seuraavalla kierroksella tunnistat saman kuvion viikkoa aiemmin.